12.6.2014

Satakunnan käräjäoikeuden tuomio 17.6.2011

Käräjäoikeus viittasi B:n esittämän oikeudenkäyntiväitteen osalta teoksessa Aarnio-Kangas: Suomen jäämistöoikeus II s. 745 esitettyyn ja ennakkopäätökseen KKO 1994:104, jonka mukaan ensiksi kuolleen puolison toissijaisten perillisten ajama testamentin moitekanne oli voitu tosiseikoiltaan vastaavassa tapauksessa tutkia yksin leskeä vastaan ajettuna. Käräjäoikeus katsoi, että kantajilla A:n toissijaisina perillisinä oli oikeussuojan tarve testamentin pätevyyttä koskevalle ratkaisulle, ja tutki kanteen.

Pääasian osalta käräjäoikeus katsoi esitetyn todistelun perusteella, että A:n sieluntoiminnan häiriö oli vaikuttanut testamentin tekemiseen perintökaaren 13 luvun 1 §:n 3 kohdassa tarkoitetuin tavoin. Käräjäoikeus julisti A:n testamentin pätemättömäksi.

Asian on ratkaissut laamanni Kari Laurén.

Vaasan hovioikeuden tuomio 11.6.2012

B valitti hovioikeuteen toistaen myös oikeudenkäyntiväitteensä. Hän vetosi lisäksi siihen, että testamentin toissijaiseksi saajaksi nimetyn C:n oikeuksia ei voitu kanteen johdosta loukata häntä haastamatta.

Hovioikeus nosti toimittamassaan pääkäsittelyssä asianosaiskeskustelun kohteeksi kysymyksen siitä, saattoiko asiassa annettavan tuomion oikeusvoima ulottua testamentin toissijaissaajaan. Asianosaiset katsoivat näin tapahtuvan.

Hovioikeus totesi, että kantajilla oli A:n lakimääräisinä perillisinä perintökaaren 14 luvun 5 §:ssä tarkoitettu oikeus moittia A:n testamenttia. Testamentti koski välittömästi kantajien oikeutta, sillä ilman testamenttia A:n omaisuuden perisivät hänen lakimääräiset perillisensä perintökaaren mukaisessa järjestyksessä. Koska oikeussuojan tarvetta oli muutoinkin syytä tulkita laajasti, hovioikeus katsoi kanteen olleen tutkittavissa.

Ennakkopäätöksessä KKO 1994:104 oli katsottu, että testamentin moitekanne voitiin nostaa yhtä tai useampaa testamentin saajaa vastaan eikä kannetta voitu jättää tutkimatta pelkästään siitä syystä, että se oli nostettu vain yhtä saajaa vastaan. Moitekanteen johdosta annettavan tuomion oikeusvoimavaikutuksen oli kuitenkin kirjallisuudessa katsottu noudattavan jäämistöoikeuden aineellisoikeudellisia lähtökohtia. Kukin testamentin saaja voi perintökaaren 14 luvun 4 §:n 3 momentin nojalla vedota edukseen toisen testamentin saajan toimittamaan tiedoksiantoon, ja lakimääräisten perillisten oli reagoitava kaikkia testamentin saajia vastaan uhalla, että testamentti muutoin saattoi tulla heitä kohtaan sitovaksi.

Moitekanteen hyväksymisen johdosta testamentti voitiin siten julistaa pätemättömäksi vain kantajina olevien lakimääräisten perillisten ja vastaajaksi haastetun testamentin saajan välisessä suhteessa. Muiden perillisten ja testamentin saajien osalta testamentti jäi tuomiosta huolimatta voimaan. Asiassa annettavan tuomion oikeusvoimavaikutus ei näistä syistä ulottunut A:n testamentin toissijaiseen saajaan, eikä kanteen tutkiminen B:n osalta voinut johtaa C:n oikeuden loukkaamiseen.

Pääasian osalta hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden johtopäätöksen A:n testamentin pätemättömyydestä. B:n valituksen enemmälti hyläten hovioikeus kuitenkin muutti käräjäoikeuden tuomiota julistamalla A:n testamentin pätemättömäksi vain siltä osin, kuin se kantajien ja B:n välisessä suhteessa loukkasi kantajien oikeutta saada A:n lakimääräisinä perillisinä perintöosuuksiaan tämän jäämistöstä.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Kaija Suvilehto-Nieminen, Annette Laukkonen ja Tarja Kalliomäki.

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. A ja B olivat 15.6.2009 allekirjoittaneet keskinäisen testamentin, jonka mukaan ensiksi kuolleen puolison omaisuuden perii ensin leski ja tämän jälkeen B:n tyttären tytär C tai hänen jälkeläisensä. A on kuollut 11.2.2010 lapsettomana. B on vedonnut testamenttiin ja antanut sen tiedoksi A:n lähimmille sukulaisille.

2. Osa A:n sisaruksista ja heidän lapsistaan eli niin sanotuista toissijaisista perillisistä on moittinut testamenttia A:n osalta B:tä vastaan nostamassaan kanteessa. Alemmat oikeudet ovat katsoneet, että A:n sairaus oli vaikuttanut testamentin tekemiseen perintökaaren 13 luvun 1 §:n 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Käräjäoikeus on katsonut, että testamentti oli A:n osalta pätemätön. Hovioikeudessa testamentti on julistettu pätemättömäksi vain siltä osin kuin se B:n ja kantajien välisessä suhteessa loukkaa kantajien lakimääräistä oikeutta saada osuus A:n jäämistöstä.

3. B ei ole enää Korkeimmalle oikeudelle tekemässään valituksessa väittänyt, että A olisi ollut testamentintekokelpoinen ja että testamentti olisi siksi pätevä.

4. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys vain B:n kaikissa oikeusasteissa toistamasta oikeudenkäyntiväitteestä, jonka mukaan kanne olisi pitänyt jättää tutkimatta. B:n mukaan testamentilla ei ollut hänen perintöoikeutensa kannalta merkitystä eikä moitekannetta ollut nostettu kummankin puolison omaisuuden lopulliseksi saajaksi testamentissa määrättyä C:tä vastaan. A:n toissijaisilla perillisillä ei näistä syistä ollut kanteen tutkimisen edellyttämää oikeussuojan tarvetta.

Lesken asemasta lakisääteisenä perillisenä tai testamentinsaajana

5. Perintökaaren 3 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan jäämistön perii eloonjäänyt puoliso, jollei perittävällä ole rintaperillisiä. Leskenkin kuoltua hänen jäämistönsä jaetaan 2 momentin pääsäännön mukaan puoliksi hänen perillistensä ja ensiksi kuolleen puolison vanhempien, sisarusten tai näiden jälkeläisten (toissijaiset perilliset) kesken. Leskellä ei ole oikeutta testamentilla määrätä siitä omaisuudesta, joka lain mukaan kuuluu toissijaisille perillisille.

6. Jos taas leski on saanut jäämistön puolisoltaan testamentin perusteella, ensiksi kuolleen puolison sukulaisilla ei ole jäämistöön minkäänlaista oikeutta. Tällöin leski saa vapaasti määrätä testamentillaan myös ensiksi kuolleelta puolisoltaan tulleesta jäämistöstä, jollei puoliso ollut testamentissaan antanut määräyksiä siitä, kuka saa jäämistön lesken kuoleman jälkeen (toissijainen testamentin saaja).

Testamentin pätevyyden selvittämismenettely

7. Testamentin pätevyyden selvittäminen alkaa sillä, että testamentin saaja perintökaaren 14 luvun 4 §:n 1 momentin mukaisesti antaa testamentin tiedoksi perillisille. Ensiksi kuolleen puolison testamentti on pykälän 2 momentin mukaan annettava tiedoksi myös niille toissijaisille perillisille, joilla tiedoksi antamisen ajankohtana on lähinnä oikeus periä testamentin tekijä. Tarkoituksena on, että perilliset voivat pyrkiä turvaamaan lakisääteisen asemansa nostamalla perintökaaren 13 luvussa säädetyllä perusteella moitekanteen.

8. Jos testamentin saajia on useita, perintökaaren 14 luvun 4 §:n 3 momentin mukaan yhden testamentin saajan toimittama tiedoksianto on pätevä myös muiden osalta. Kuuden kuukauden pituinen määräaika testamentin moittimiseen alkaa saman luvun 5 §:n mukaan kulua testamentin tiedoksi antamisesta. Moiteaika alkaa ja päättyy siis samanaikaisesti kaikkien testamentin saajien osalta.

9. Jokaisella perillisellä on itsenäinen oikeus moitekanteen nostamiseen. Myöskään testamentin saajien kesken ei ole sellaista välttämätöntä prosessinyhteyttä, että moitekanne olisi samalla nostettava heitä kaikkia vastaan. Tällaista yhteyttä ei ole myöskään ensisijaisen ja toissijaisen testamentin saajan välillä. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 1994:104 katsonut, ettei moitekannetta saanut jättää tutkimatta sillä perusteella, että toissijaisia testamentin saajia ei ollut haastettu vastaamaan. Tästä ratkaisusta ei kuitenkaan seuraa sellaista oikeuskirjallisuudessa esitettyä tulkintaa, että moitekanne tulisi nostaa vain testamentin ensisaajaa vastaan silloinkin, kun testamenttiin sisältyy toissijaismääräys (Aarnio, Aulis - Kangas Urpo, Suomen jäämistöoikeus II 2008 s. 745). Kuten hovioikeus on todennut, yleisten prosessioikeudellisten periaatteiden mukaisesti testamentin moitekanteen johdosta annettu tuomio vaikuttaa vain kantajan ja vastaajan välisiin oikeuksiin.

10. Perintökaaressa ei ole erikseen säädetty siitä, mistä ajankohdasta lukien testamentin moiteaika alkaa kulua testamentin toissijaisiin saajiin nähden. Ennen 1.11.1990 voimaan tullutta lakia (700/1990) toissijainen testamentin saaja saattoi 14 luvun 1 §:n 2 momentin nojalla valita, valvoiko hän testamentin heti saatuaan testamentista tiedon vai vasta edeltäjänsä oikeuden lakattua. Kun erillisestä valvontamenettelystä on edellä mainitulla lainmuutoksella luovuttu ja kun yhdenkin testamentin saajan toimittama tiedoksianto on pätevä kaikkien testamentin saajien hyväksi, lain sanamuoto puoltaa sitä, että testamentti tulee samaan aikaan lainvoimaiseksi kaikkien niiden testamentin saajien osalta, joita vastaan ei ole nostettu määräajassa moitekannetta. Tätä tulkintaa tukevat testamentin pätevyyden pikaista selvittämistä koskevat tavoitteet ja siihen liittyen myös käytännölliset mahdollisuudet esittää näyttöä testamentin pätevyyteen vaikuttavista seikoista. Vain sellaisissa tapauksissa, joissa toissijaisia testamentin saajia ei ole nimetty eikä heitä voida kohtuudella selvittää, voi moitekanteen nostamisaika siirtyä, kunnes toissijaiset testamentin saajat voidaan yksilöidä.

Oikeussuojan tarpeesta tässä asiassa

11. Oikeussuojan tarve on oikeuskäytännössä vakiintunut ehdoton prosessinedellytys, joka ei kuitenkaan perustu kirjoitettuun lakiin. Kun jo perustuslain 21 §:n mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa, tämän kaltaista kanteen nostamisen rajoitusta on tulkittava suppeasti. Toissijaisilla perillisillä on perintökaaren mukaan ehdottomaan kanneaikaan sidottu oikeus moitekanteen nostamiseen, vaikka heidän oikeutensa ajankohtaistuu mahdollisesti vasta pitkänkin ajan kuluttua lesken kuoleman jälkeen.

12. B on puolisonsa A:n ensisijainen lakimääräinen perillinen, eikä testamentti ole hänelle tarpeen yksinomaan perintösaannon toteuttamiseksi. Ilman A:n testamenttiin nojautuvaa oikeutta hänellä ei kuitenkaan ole oikeutta määrätä tästä omaisuudesta omalla testamentillaan. A:lta perintönä saatu omaisuus kuuluu lesken kuoleman jälkeen lähtökohtaisesti A:n perillisille.

13. Tässä tapauksessa testamenttiin on kuitenkin sisältynyt toissijaismääräys, jonka mukaan jäämistö siirtyy molempien kuoltua C:lle tai hänen jälkeläisilleen. Tällainen testamenttimääräys syrjäyttää A:n toissijaisten perillisten oikeudet. Korkein oikeus toteaa, että C:n tai hänen jälkeläistensä oikeus jäämistöön perustuu suoraan A:n testamenttiin eivätkä he johda oikeuttaan ensisijaiseksi testamentin saajaksi merkityltä B:ltä. Näin ollen toissijaisten testamentin saajien oikeuksiin ei vaikuta se, että testamentti julistetaan B:hen nähden pätemättömäksi.

14. On kuitenkin mahdollista, ettei testamentin toissijaismääräystä voida toteuttaa B:n jälkeen. Näin on, jos toissijaiset testamentin saajat eivät ole elossa, kun lesken jäämistö tulee jaettavaksi, tai jos he luopuvat testamenttiin perustuvasta oikeudestaan. Tällaisen tilanteen varalta toissijaisilla perillisillä on etua siitä, että A:n testamentti julistetaan B:hen nähden pätemättömäksi. Tällöin kantajina nyt esiintyvät A:n toissijaiset perilliset perisivät A:n jäämistön osaltaan.

15. Sillä, kuinka todennäköiseksi tai epätodennäköiseksi edellisessä kappaleessa kuvattu tilanne ennakoidaan, ei ole merkitystä moitekanteen tutkimisen edellytyksiä arvioitaessa. Korkein oikeus katsoo, että kantajina olevilla A:n toissijaisilla perillisillä on ollut riittävä oikeudellinen intressi moitekanteensa ajamiseen, vaikka se on nostettu yksin B:tä eikä C:tä vastaan. Oikeussuojan tarvetta koskeva kanteen tutkimisen edellytys on siten täyttynyt.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kati Hidén, Pasi Aarnio, Hannu Rajalahti, Marjut Jokela ja Pekka Koponen. Esittelijä Tommi Vuorialho.